Neuvonantajat ryhtyivät myymäläpäälliköiksi
22.12.2009
Ensimmäisenä elinvuotenaan Neuvonantajat on saanut valtavasti aikaan. Vähäisimpänä saavutuksena tuskin voidaan pitää 46 lähikaupan uudistustyötä, jonka Neuvonantajat suorittivat ”oman työnsä ohella”, myymäläpäälliköiksi ryhtymällä.
Remonttityön tavoitteena parantaa lähikauppoja sekä siisteydeltään, valikoimaltaan että palvelultaan. Työtodistus tehtävästä on kiitettävä, sillä uudistusten jälkeen lähes 70 prosenttia asiakkaista koki lähikauppansa parantuneen.
Hihat heilumaan.
Lähes 50 kaupan remontti aloitettiin asiakaskyselyllä, jonka ydinkysymys oli: ”Jos olisit myymäläpäällikkö, miten kehittäisit kauppaa entistä asiakasystävällisemmäksi?”.
Vastauksia saatiin ja kehitettävää löytyi: ”Hedelmiä/vihanneksia tilaisin joko vähemmän tai useammin, että eivät olisi niin nuhjuisia.”, ”Tuotevalikoimassa voisi olla jotain vähän erikoisempaa - erikoisempia juustoja - maa-artisokan pohjia ja jotain muita herkkuja”, ”Sanoisin kassoille, että ikään, kokoon, kansallisuuteen ja ihonväriin katsomatta asiakkaille pitää hymyillä ja olla ystävällisiä”.
Uudistustyöhön ryhdyttiin uunituoreiden myymäläpäälliköiden neuvojen pohjalta.
Oman käden työtä sopii ihailla.
Remontin jälkeen oli aika kysyä asiakkaiden mielipiteitä uudemman kerran. Asiakaskokemus oli selvästi parantunut. Kaupat koettiin avarammiksi, selkeämmiksi ja valoisammiksi. Tuotteet löytyivät helpommin, hedelmät olivat tuoreempia ja asiakaspalvelu oli parantunut.
Raadin kommentit olivat hyväksyviä: ”Koko ilme oli uudistunut: formaatti, esillepano, sijoittelu, rakenne; jopa tuotteet tuntuivat freeseiltä.” (Siwa Franzeninlinja, Helsinki), ”Kauppa tuntuu uudelta ja raikkaalta. Varmaan uudistukset myös ilahduttavat henkilökuntaa, koska henkilökunta on iloisempaa, joskin he olivat iloisia aikaisemminkin, mutta nyt tuntuu, että hymy on vieläkin herkemmässä.” (Valintatalo, Maatullinaukio, Helsinki).
Hymy oli herkässä myös palautetta lukeneilla.
Tervetuloa kauppaan!
Ehkä kaikkein parhaiten asiakastyytyväisyyttä mittaa se, suosittelisiko asiakas tuotetta tai palvelua eteenpäin. Remontin myötä lähikauppojen suositteluhalukkuus kasvoi 24 prosenttia!
Erään Neuvonantajan kommentti Vantaan Maauuninpolun Siwasta kuvaa koko remonttityön tuloksia hyvin: ”Wau, lisää tuotteita. Parempi järjestys, siistimpi. Sieltä voi nyt jopa ostaa perheen ruuat. Ennen vain voin ja maidon. Kauppa näyttää nyt oikeasti lähikaupalta. Ovet ja ikkunanpuitteet maalattu. Ulos tuli koirakoukku ja fillariteline. Henkilökunta laittaa koko ajan lisää tavaroita hyllyyn. Valikoima parantunut - paitsi mokomat olette pudottaneet Fazerin pantteri karkkiaskin pois valikoimistanne!”
Lähdemme pantterin metsästykseen, mutta sitä ennen: kiitos.
Kiitos niin remonttirutistuksesta kuin koko vuoden työstä, Neuvonantajat!
Kokous käynnissä. Osallistu.
Marjaana Neuvonantaja
Lähikauppani: Lemi
26.12.2009 • 19:52 #1Teemutursas Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa vallikallio, espoo
27.12.2009 • 21:01 #2Tavis Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa Metsämiehentie, Pieksämäki
1.1.2010 • 21:01 #3Santtu3 Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa Keskustie
2.1.2010 • 10:05 #4Tavis Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa Metsämiehentie, Pieksämäki
2.1.2010 • 20:56 #5JaRoJa Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa Hillapolku, Rovaniemi
3.1.2010 • 13:22 #6kentia Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa, Viertokatu 11, Hämeenlinna
4.1.2010 • 11:04 #7Pizzanpaistaja Neuvonantaja
8.1.2010 • 08:35 #8Tavis Neuvonantaja
Lähikauppani: Siwa Metsämiehentie, Pieksämäki
13.1.2010 • 18:50 #9NVT Neuvonantaja
17.2.2010 • 22:33 #10leiburi Neuvonantaja
Lähikauppani: Valintatalo, Vihti
3.3.2010 • 17:04 #11Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.