Suomen Lähikauppa Oy - Täällä tehdään maailman parasta lähikauppaa

Teema: Tilaustuotteet ja valikoima

Lasketko bensakulut mukaan kauppalaskuun?

2.10.2009

Ruoan hinta on puhuttanut tänä syksynä ehkä enemmän kuin koskaan. Veroalennuksen vaikutus lompakkoon kiinnostaa yhtä lailla kauppamme henkilökuntaa kuin asiakkaitakin. Menneellä viikolla nousi kahvipöydässä keskustelu siitä, mitä kaikkea kauppalasku sisältää ja onko ruoan hinta aina merkityksellinen asia. Eräs asiakkaamme kun oli kassalla tokaissut, että sen minkä hän lähikaupan kauppalaskussa häviää sen hän bensalaskussa voittaa, kun ei supermarketiin aja.

Lisäpontta keskusteluun toi se, kun hintatietoisin meistä kertoi, että loma-asunnollaan hän aina kävelee pitkähkön matkan pikkukaupungin keskustan kauppaan, jossa on sunnuntaisin tuoretta leipää tarjolla. Leipä on kuulemma pöyristyttävän hintaista, mutta hintansa arvoista. Itse olen puolestani toivoton torivihannesten hypistelijä. Vaikka tiedän, että omassa kaupassamme vihannestiski on hyvässä kunnossa, vetävät toripöytien värikkäät irtosalaatit ja -kaalit puoleensa vastustamattomasti. Hinnasta huolimatta.

Voiko sittenkin olla niin, että ruoan hinnalla ei ole niin suurta väliä, kuin tutkimuksista ja käytäväkeskusteluista voisi päätellä?

Kysynkin teiltä Neuvonantajat, mitä kaikkea te laskette mukaan kauppalaskuun? Sisältääkö lasku vain ostokset vai onko mukana myös oman ajan arvo tai vaikkapa bensakulut? Jos lähikauppa ei voi olla halvin niin mikä olisi yhtä hyvä, tai parempi, superlatiivi? Onko mitään muuta syytä kuin hinta, joka saa teidät käymään säännöllisesti tai silloin tällöin ruokaostoksilla tietyissä paikoissa? Syitä kuten pöyristyttävän kallis, mutta hyvä leipä tai värikäs irtosalaattimeri? Olisi kullanarvoista tietää, mikä teitä vetää kaupan ovesta sisään.

Kiitos taas neuvoistanne jo etukäteen. Värikästä syksyä!

Takaisin

Kokous käynnissä. Osallistu.

  1. Loulou79 Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Asemakatu

    1.2.2010 • 14:25  

    En omista autoa, yleensä käyn kaupassa kävellen, mikä on siinä mielessä harmillista, että kaupungin parhaat ruokakaupat ovat automatkan päässä. Usein yritän lyöttäytyä autollisten sukulaisten kyytiin, jos on tarvis päästä isompiin kauppoihin - enkä tässä tapauksessa laske bensakuluja kauppalaskuun mukaan. Yleensä tulee samalla automatkalla hoidettua monta asiaa.

  2. NVT Neuvonantaja

     

    17.2.2010 • 22:36  

    Joo lasken mukaan kauppalaskuun.

  3. JK Neuvonantaja

    Lähikauppani: Valintatalo Asematie 4-10, Vantaa

    18.2.2010 • 09:47  

    Tottakai. Jos tuotteen hinta on halvempi paikassa johon pitää mennä autolla verrattuna paikkaan jossa sen on vähän kalliimpi mutta on kävely tai pyörämatkan päässä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.

  4. Percywal Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Kello

    19.2.2010 • 22:47  

    Kyllä lasken, jopa hieman muitakin auton käyttökuluja. Ne minulla on muistakin syistä tiedossa. Lisäksi arvotan kauppamatkaan kuluvan ajan.

  5. sähkölammas Neuvonantaja

    Lähikauppani: Valintatalo, Havukoski, Vantaa

    3.3.2010 • 16:35  

    Ajattelin myydä auton pois, sillä säästää jo monta kauppakassillista kun asuu täällä PK-seudulla, eikä ihan oikeasti tarvitse omaa autoa.

  6. Siwattaja Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Paloheinä

    28.5.2010 • 18:45  

    En laske. Kauppa ja auto erikseen.

  7. karis Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Yliopistonkatu, Turku

    5.7.2010 • 22:11  

    Onneksemme on kauppoja myös meillä lähellä 100-500m auki aina klo 22.00 asti. Ei varmasti tule laskettua miten edullinen olisi ollut, jos säästäisi n 80snt/kg ajaen noin 5km. Tulee joskus mieleen kuinka paljon voi edes aina säästää kun toiset polttoainemyyjät tarjoaa ostouskollisuusbonuksia ja hintaaero on mainostaen 4% vain maksaen n 0,05snt/l lisää(alennus on siis lisätty hintaan) ensin maksaen. TB, St 1 eivät syyllisty tähän ovat muuten saman verran halvempia (näille sivuille tämä ei kuulu, katsokaa hintoja!) .
    Mutta aina ei ole edullisinta, pitää laskea ajokulut: vakuutus, renkaat,jne vaikka auto olisi ilmainen.
    Siwa ja Valintatalo ovat aivan kohtuullisia vaihtoehtoja esim lähellä Turussa ja kävellen tavoittaa molempia ainakin vartissa tuplaten löytyy molemmat kaupat - käyn kyllä myös ja porukkamme kanssaTurun ehkä Suomen edullisemmalla torilla esim la 3.7.2010 kotimainen mansikka klo 13.10 oli 2€L ja iso sokeriherne sama aika 1€L. Kaupat myy esim Turussa lähes kaikki Timo varhaisperunaa 0,59snt/kg.

  8. Sinttu Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Mechelininkatu 46, Helsinki

    27.7.2010 • 21:45  

    En omista autoa, yleensä käyn kaupassa kävellen, mikä on siinä mielessä harmillista, että kaupungin parhaat ruokakaupat ovat automatkan päässä. Usein yritän lyöttäytyä autollisten sukulaisten kyytiin, jos on tarvis päästä isompiin kauppoihin - enkä tässä tapauksessa laske bensakuluja kauppalaskuun mukaan. Yleensä tulee samalla automatkalla hoidettua monta asiaa.

    Minäkään en omista autoa. Suoritan kauppamatkani yleensä polkupyörällä. Se on hyvä kulkuväline, kun siihen saa mukaan melko paljon tavaraa, ensin tavaratelineellä on tavarakoppa, johon saa yhden kassin ja sitten molempiin ohjaustankoihin saa tarvittaessa laitetuksi kassin.Jonkin verran käyn töistä metrosta poistuessani kaupassa ja jatkan sitten bussilla kotiin. Tähän ikään (n.60 v.) en ole tarvinnut vielä autoa, eikä bensalaskuja näin ollen myöskään ole ollut.

  9. Sinttu Neuvonantaja

    Lähikauppani: Siwa Mechelininkatu 46, Helsinki

    27.7.2010 • 21:46  

    En omista autoa, yleensä käyn kaupassa kävellen, mikä on siinä mielessä harmillista, että kaupungin parhaat ruokakaupat ovat automatkan päässä. Usein yritän lyöttäytyä autollisten sukulaisten kyytiin, jos on tarvis päästä isompiin kauppoihin - enkä tässä tapauksessa laske bensakuluja kauppalaskuun mukaan. Yleensä tulee samalla automatkalla hoidettua monta asiaa.

  10. khokkanen Neuvonantaja

    Lähikauppani: Valintatalo Katajakatu, Lappeenranta

    2.8.2010 • 12:45  

    Vähäisempi vaiva on pääsyy sille, että käytän lähikaupan palveluita. En mielelläni ajele autolla, joten pidempää haetut ostokset alkavat painaa, varsinkin kun tuppaan tekemään viikon tai parin ostokset kerralla. Suurimmat ostosreissut tulee kyllä ajoitettua siten, että teen ne yhdessä jonkun tutun tai sukulaisen kanssa.

    Kun itse lähden liikenteeseen autolla, niin kyllä sitten tulee harkittua mitä kaikkea ostosreissun hintaan tulee mukaan - tosin silloin tulee tehtyä sellaiset ostokset, että bensa on kuluista merkityksettömin.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.

Äänestys

Lasketko bensakulut mukaan kauppalaskuun?

  1. Kyllä
  2. En